Hidroxa - pohjoismainen iontoforeesilaitteiden jälleenmyyjäsi
Haluamme auttaa hyperhidroosista eli liikahikoilusta kärsiviä. Tarjoamme liikahikoiluun yksinkertaista ja tehokkaan hoitokeinon, nimeltään iontoforeesi. Iontoforeesi on tieteellisesti testattu ja toimivaksi todistettu hoitomuoto. Laitteemme on vähentänyt hikoilua erittäin paljon yli 90%:lla asiakkaistamme. Hidroxan yksi perustajista, tohtori Sandra Eriksson, on ammatiltaan lääkäri. Hän on työskennellyt monta vuotta hikoilun hoitoon erikoistuneella klinikalla sekä tehnyt lisäksi tutkimustyötä hikoiluun liittyen.
Lue lisää iontoforeesistaTrustScore!
Erik on antanut arvostelun yritykselle Hidroxa
"Aluksi epäilin tuotetta hieman, mutta kuukauden käytön jälkeen se on selvästi saanut aikaan muutoksen. Olen käyttänyt sitä vain käsiini. Hikoilu on vähentynyt paljon, ja käteni ovat suurimman osan ajasta kuivat., ja se tuntuu mahtavalta. Kesti muutama viikko ennen kuin sain tuloksia. Uskon sen johtuneen siitä, että kestää hetki, ennnen kuin kädet tottuvat korkeisiin jännitetasoihin. Kyse on vain kärsivällisyydestä ja rohkeudesta käydä koko hoito läpi. Olen täysin tyytyväinen laitteeseeni."
Dario on antanut arvostelun yritykselle Hidroxa
"Käsieni hikoilu loppu kokonaan suunnilleen 8 tai 9 hoitopäivän jälkeen. Aloin käyttää Hidroxaa melkein kuukausi sitten. Nyt teen hoitoja kolmen päivän välein, enkä hikoile ollenkaan. Hoitojen tekeminen on helppoa ja kivutonta. Tähän asti olen hoitanut vain käsiäni, mutta hoito on vaikuttanut myös jalkoihini, ja ne hikoilevat paljon vähemmän kuin ennen. En tiedä tälle tarkkaa syytä, mutta käsieni hikoilu laukaisi ehkä ennen jalkojeni hikoilun. Tämä sivuvaikutus ei kyllä haittaa. Suosittelen Hidroxaa kaikille, ja olen erittäin tyytyväinen ostokseeni. Laite muuttaa pelin säännöt kokonaan!"
Nina on antanut arvostelun yritykselle Hidroxa
"Minulle tehtiin leikkaus käsien hikoilun takia nuorena, mutta olen silti kärsinyt vieläkin jalkojen hikoilusta. Leikkausta ei enää tehdä Norjassa, joten päätin kokeilla Hidroxaa. Sain hyviä tuloksia jo kuuden hoitokerran jälkeen. Nyt jalkapohjani eivät enää hikoile ollenkaan edes urheillessa! Kokeilen seuraavaksi hoitoa lisäämällä suolaa veteen sekä laittamalla sukat varpaiden päällisen puolen hoitamiseksi. Olen saanut aina nopeasti vastauksen Hidroxan asiakaspalvelusta, kun minulla on ollut kysyttävää. Olen erittäin tyytyväinen!"
Hidroxa Iontoforeesilaitteen opastusvideo
Opetusvideo hoidon antamiseen Hidroxan iontoforeesilaitteella. Tutustu yksinkertaisiin vinkkeihin, joilla voit saada paremman vaikutuksen hoidosta.